ShockWiz arvostelu – iskariälykkö…?

Kirjoitin vähän aikaa sitten maastopyörän jousituksen säätöjen perusasioista. Onnistun nykyään säätämään sekä iskarin että keulan mielestäni kohtuullisen hyväksi, mutta on hankala tietää voisiko se olla jotenkin vielä parempi. Jousituksen testauttaminen vaikka kokeneemmalla kuskilla on hankalaa, koska tuskin löydät juuri itsesi painoista ja mittaista kaveria pyörää kokeilemaan. Melko pienikin muutos kuskin painossa vaikuttaa jo pyörän käytökseen ja siksi on todella vaikea suositella säätöjä testaamisen perusteella. Kättäpidempää piti kuitenkin saada tähän ja vahvistaa omia ajatuksia siitä, toimiiko jousitus nyt optimaalisesti vai ei. Päädyin sitten hankkimaan Quarq ShockWizin ja lähdin hakemaan asetuksia ensin iskarille ja sen jälkeen keulaan. Kirjoitan nyt kokemuksia ja mielipiteeni laitteesta.

Quarq Shockwiz

ShockWiz on aikanaan lähtenyt liikkeelle Kickstarter projektina, mutta myöhemmin SRAM konserniin kuuluva Quarq osti oikeudet ja jatkokehitti Shockwizin nykyiseen muotoonsa. Tämän pienen laitteen idea perustuu ilmanpaineen mittaukseen 100 kertaa sekunnissa ja sen perusteella ShockWiz arvioi mitä jousituksessa tapahtuu. Erittäin mielenkiintoinen idea, jonka toimivuus täytynee perustua tietynlaisten patternien tunnistamiseen kerätystä datasta. Laitteen mukana tulee kaksi hyvälaatuisen oloista, eri pituista liitäntää iskariin ja keulaan. Lisäksi paketissa on kuminen kehys itse laitteelle.

ShockWiz toimii tietysti vain ilmaiskareilla tai keuloilla eikä niilläkään ihan kaikilla. Minulla on kuitenkin tällä hetkellä Stamina 180:ssä molemmat RockShoxia, joten tulosten pitäisi olla priimaa. Itse asennus sujuu hetkessä, laite oli nopeasti kiinni iskarissa parilla nippusiteellä. Tarvitset myös ShockWiz applikaation puhelimeen. Appsi yhdistyy bluetoothilla laitteeseen, joka herätetään pumppaamalla jousitusta. Laitteessa on nappiparisto ja se menee itsestään pois päältä, kun ei havaitse paineen vaihteluja tiettyyn aikaan.

ShockWiz asennettu iskariin

Kaikki data kerätään vain laitteeseen eikä puhelimen appsi itsessään tallenna tai käsittele dataa. Siksi katsellakseen tuloksia tarvitaan aina puhelin ja aktiivinen ShockWiz samaan aikaan. Itse olisin kuitenkin tehnyt tämän niin, että data siirtyisi ShockWizistä appsiin ja tallennettaisiin paikallisesti. Ehkä jopa niin, että koko prosessointi tapahtuisi appsissä ja siksi itse laite voisi olla vielä yksinkertaisempi raakadatan kerääjä. Noh, kai siihen joku syy on, että tämä näin on tehty. Nyt laitteen ollessa paikallaan seuraava steppi on kalibroida se kyseiseen iskariin. Tähän puhelin tarjoaa kätevän wizardin, joka kertoo tyhjentämään ilman iskarista, mittaa kompressiotason (tyhjällä iskarilla täydestä venytyksestä täyteen puristukseen), vahvistaa vielä sekä täyden mitan että täyden puristuksen ja lopuksi ohjeistaa täyttämään iskarin haluttuun paineeseen. ShockWizin oma painemittari vaikuttaa huomattavasti tarkemmalta kuin ainakin minun vanhahko keulapumppu. Matalammilla paineilla ero on huomattava näiden kahden välillä. Kalibroinnin jälkeen laite pystyy näyttämään ällistyttävän tarkasti iskarin (tai keulan) sagin.

Seuraavaksi startataan uusi sessio (tämä aina nollaa datan, joten voit pitää tallessa vain yhden ajosession tiedot, tästä syystä olisi fiksua tallettaa data puhelimeen). Applikaatiosta valitaan minkä tyyliseksi haluat jousituksen virittää. Lähinnä tässä puhutaan akselista polkemistehokkuus vs. pehmeys ja toisaalta pito vs. eläväisyys, leikkisyys. Sitten ajetaan vaihtelevaa maastoa ja yllättävän kauan. Välillä voi tarkistaa kuinka varmaksi ShockWiz on analyysinsä siihen mennessä saanut sekä katsoa ehdotuksia millaista maastoa pitäisi vielä ajaa lisää. Käytännössä hyvin toimii vaihtelevassa maastossa kulkeva ympyrälenkki, jota voit ajaa useammin. Lopputulos näyttää tältä:

Tämä oli lopputilanne, johon päädyin oman iskarini kohdalla. ShockWizin mielestä tämä konffi saa pisteet 88/100, jossa 100 pisteellä jousitus toimii täydellisesti. Ehdotukset seuraaviksi toimenpiteiksi on:

Ilmanpaine, progressiivisuus ja rebound on kohdillaan. Sisäänjouston vaimennus nopeissa iskuissa HSC on reilusti liian voimakas, samoin hitaampien liikeiden vaimennus on liian voimakasta, mutta vähemmän. LSC on iskarissa kokonaan auki ja HSC:tä ei edes Rokkarin Super Deluxe Ultimatessa saa säädettyä. Eli tuon paremmaksi en tätä saa säädettyä ilman HL factory tunen muuttamista. ShockWizin käytön aikana laitoin iskarin reboundia vielä hieman nopeammalle ja se oli hyvä muutos. Arvelinkin, että HSC voi olla minun painoiselleni kuskille turhan voimakas. Tämä ilmenee esim. tilanteissa, joissa polkee satulasta ja perä osuu vähän isompaan kiveen. Joustomatkan ei pitäisi olla ongelma, jousituksen pitäisi toimia muutenkin hyvin, koska perän päällä on paljon painoa, mutta silti kivi pompauttaa takapuolta irti penkistä. Sisäänjouston vaimennuksen pitäisi antaa jousen upota syvemmälle.

Seuraavaksi tuuppasin ShockWizin Zebiin kiinni. Ensimmäiseksi yllätti kuinka paljon mun keulapumppu valehtelee. Pumppu näytti melkein 50PSI ja ShockWiz 43. Tästä seuraakin pro tipsi, merkkaa ylös pumppusi näyttämä lukema vaikka säädät painetta ShockWizin lukeman perusteella. Keulan kanssa meni ehkä hieman paremmin kuin perän. Kalibrointi oli kyllä vaikeampaa, 190mm joustava Zeb ei ollut helppo duuni puristaa kokonaan kasaan ilman paineitakaan.

Päädyin paineessa aika matalalle, mutta yllätten keula tuntuu kuitenkin tukevalta ajossa. Isoissa iskuissa joustomatka tulee hyvin käyttöön ja muutenkin fiilis on hyvä. Pisteet tosiaan 92/100 eikä tuolla nyt paljon ehdotuksiakaan muutoksista ole:

Keulan kohdalla päädyin ShockWizin käytön aikana tiputtamaan painetta pariin kertaan. Kokeilin myös tuon LSC:n lisäämistä, mutta omien fiilisten perusteella jätin sen kuitenkin auki.

Statistics välilehdellä ShockWiz näyttää tietoa viimeisimmistä havainnoistaan, kuten kuinka monta kertaa olet hypännyt, kuinka kauan olet ollut ilmassa jne., oikeastaan ainoa oikeasti kiinnostava tieto tällä välilehdellä on dynaaminen sag, joka kertoo kuinka syvällä jousto on uinut, kun viimeksi poljit.

Tästä tullaankin arvostelun loppukommentteihin. ShockWiz on erittäin mielenkiintoinen laite ja jälleen kerran osoitus siitä mihin teknologialla nykyään pääsee, kun sitä vain sovelletaan viisaasti. Mikään totuudentorvi ShockWiz ei kuitenkaan ole. Oma ajotyyli, pyörä ja vaikka nopeus millä ajat vaikuttavat jousituksen säätöön. Helposti huomaakin, että erilaisessa maastossa tai eri nopeudella ajaessa saattaa ShockWiz tarjota hieman erilaisia tuloksia. Toisaalta näinhän sen tulisikin toimia, koska nopeuden lisääntyessä iskut jousitukselle ovat kovempia. Laitteen avulla pitäisikin hakea säädöt erikseen esim. trail ja park ajoon. ShockWizistä on paljon hyötyä, jos olet täysin pihalla jousituksen säädöistä. Se on helppokäyttöinen ja antaa hyvin suuntaa siitä miten jousitusta tulisi säätää. Kokeneemmalle kuskille se voi toimia vahvistamaan omia ajatuksia ja kokeilemaan erilaisia säätöjä. Pro kuskeille tästä ei ole hyötyä, koska he vaan laittavat paineen asteikon mukaan ja menee kovaa vaikka Jopolla ;).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s