RevGrips asennus ja ensivaikutelma – kun kädet ei kestä

Kesän aikana uusi hissipyöräilyharrastus alkoi saamaan tummia pilviä innostuksen yläpuolelle, kun voimakkaasti tärisevien laskujen jälkeen käsiin alkoi sattumaan. Huomasin tämän ensimmäisen kerran jo heinäkuun alussa Ylläksen bikeparkissa muutaman noin kolmen kilometrin laskun (putkeen alas asti tietysti) jälkeen. Äkkiseltään lisääntynyt rasitus ei yleensä johda mihinkään hyvään, mutta täytyy myöntää, etten tätä osannut arvata. Olen sen verran kauan kuitenkin tuota maastopyörän tankoa puristanut, joten luulisi käsien kestävän. Tietenkään tätä ei auttanut kesän jälkeen alkanut talon maalausprojekti, joka ottaa sekin yllättävän paljon käsiin. Noh, eiku speksaamaan ratkaisua…

Kipu käsissä tuntuu aika merkilliseltä, ihan kuin luihin asti sattuisi. Kädet on aamuisin hetken aikaa jäykät ja välillä sormea oikaistessa tai koukistaessa napsahtaa. Aika tyypillisiä liikarasituksen oireita. Pyöräilyskenessä tästä löytyy hakemalla paljon tietoa ja ihmiset ovat saaneet ratkaistua tilannetta tai sitten eivät ole. Koska haarukasta en moitittavaa löydä, niin päätin tehdä tämän eteen neljä asiaa:

  1. Lopetan maalaamisen 🙂
  2. Hankin pyörään leveämmän tangon eli 760mm vaihtuu 800mm leveään
  3. Jarrutehoa pitää lisätä, ensin vaihtoon menee palat ja levyt kasvaa 180mm:stä 200mm:ään, jos tämä ei riitä, jarrut vaihtoon
  4. Uudet gripit, näihin keskitytään nyt

Gripeissä valinta kohdistui googlettamisen jälkeen RevGrips Pro merkkisiin, aktiivisesti tärinää vaimentaviin kahvoihin. Idea on yksinkertaisuudessaan nerokas! Tiivistetysti kahvaosa kelluu ”kumipuslien” varassa kahden päätyholkin välissä. Gripit on valmistettu USA:ssa, joten Speksaaja approves, henkilökohtainen kauppasota Kiinaa vastaan kiittää.

RevGrips paketti

Paketista löytyy tämmöistä kamaa:

RevGrips avattuna

Internettilöissä on haukuttu näiden grippien asennusta monimutkaiseksi, koska irto-osia riittää. RevGrips on selvästi tehnyt palautteen perusteella kehitystä ja nyt nuo ”kumipuslat” on yhdistetty siistiin rinkulaan. Asennusohjetta ei kuitenkaan ole päivitetty vastaamaan tätä muutosta:

Kumit onkin rinkulassa

Ohjessa ei siis sanottu miten päin tuo rinkula pitäisi yrittää tunkea niihin päätyholkkeihin (se voisi mennä kummin päin vaan). Laitoin sen kuitenkin näin:

Kahvan kumipuslat paikallaan

Suosittelen tosiaan asentamaan noin päin eli kumit ensin kiinni kahvaan ja sitten vasta se päätyholkki painetaan päälle. Väliin tietysti pitää laittaa oman maun mukaan ne säätöspacerit, joilla pystyy muuttamaan grippien joustoa viidellä pykälällä välillä firm – soft. Laitoin nyt alkuun medium eli molemmille puolelle yhdet ohuemmat spacerit. Koottuna gripit painaa 133g eli ei nyt ihan kevyimmästä päästä.

RevGrips Pro paino

Paikalleen gripit asennetaan pujottamalla koottu kahvaosa tankoon ja sen jälkeen asentamalla päätyplugi. Päätyplugi toimii kuin nykyaikainen veneen tulppa eli ruuvia pyörittämällä välissä oleva kumi paisuu ja lukitsee plugin paikalleen. Tämän jälkeen kahva painetaan vasten plugia ja holkit kiristetään kiinni. Homma valmista! Kahva on erittäin pehmeältä tuntuvaa kumia ja pitää varmasti hyvin. Molemmissa päissä olevat holkit on kuitenkin yllättävän leveät ja tanko käytännössä lyhenee tästä syystä 10mm molemmista päistä. Eli uusi 800mm tanko onkin oikeastaan 780mm näillä gripeillä.

RevGrip vs DeathGrip

Grippien idea tuntuu toimivan ihan paikallaan testailemalla, kahva kiertyy ja liikkuu hieman sitä pyörittäessä liikkeen ollessa kuitenkin sen verran pientä, ettei se tunnu kontrollin näkökulmasta huonolta. Loppuviikosta ensitestiä paikallisessa bikeparkissa ja sitten kokemuksia eri kirjoitukseen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s