R.I.P. Stamina 140 – Tervetuloa Evolink 158

Nyt on sen verran virrannut vettä sillan alta, kulunut aikaa, haavat parantuneet jne., että voin jo kirjoittaa tästä aiheesta. Juhannusaattona kävin Sappee bike parkissa ja siellä oli mahtavaa! Sappeella on selvästi panostettu parkkityyppiseen ajoon. Hypyt on pääasiassa tehty pöytämallisiksi ja ovat siten turvallisia pienissä epäonnistumisissakin. Bermit on myös jotenkin todella hyvin tehty, helppoja ajaa ja vauhdin ylläpito tulee kuin itsestään. Sappeella täytyy käydä tämän kauden aikana vielä uudestaan. Paluu Sappeelta ei sitten ollutkaan enää yhtä juhlaa…

Tai no, itse matkalla ei tapahtunut mitään odottamatonta. Kotona piti heti aloittaa grillaaminen ja mukava ilta olisi edessä. Kotipihaan kurvatessa ajatukset olivat muualla kuin pyöräilyssä ja (joko joku arvaa) ajatuksissani päräytin suoraan autokatokseen… Stamina 140 edelleen siellä kattotelineellä… tumps! Vauhtia ei ollut paljon, mutta pamaus kuului sisällekin melko kovana. Pyörä säilyi katolla, mutta Thule Upride 599 etuosa vääntyi rikki sekä takaosa porsi ulos alumiiniprofiilista. Katos on korkea, mutta ei tarpeeksi, isku kohdistui suoraan emäputken keskelle. Tilanne oli ehkä lopulta vähemmän dramaattinen kuin olisin kuvitellut. Pääpiirteittäin pyörä oli ehjä, kyllä ne on yllättävän vahvoja laitteita.

Juhannuksesta tuli aktiivisen ketutuksen varjostama ja heti maanantaina kiikutin pyörän arvioitavaksi Polelle. Tuomio tuli sitten myöhemmin ja runko menee vaihtoon. Onneksi minulla on kuitenkin hyvä vakuutus, joka korvaa tämmöisen vahingon. Ongelmaksi muodostuu tietenkin katko pyöräilyssä! Eipä siellä Polella näitä Stamina runkoja ole hyllystä tilalle tarjota.

Pikainen arvio tilanteesta: kesäloma alkaa heinäkuun alussa. Suunnitteilla on heti ensimmäisellä viikolla reissu Ylläksen bike parkkiin. Kaikki tehty droppitreeni menee hukkaan ilman täpäriä. Päätös: pakko saada kesäksi bike park kykenevä täpäri alle. Juttelin aiheesta Polelle ja heillähän oli Evolink 158 runkoja valmiina pikaiseen toimitukseen. Tilaus sisään ja sain vielä juuri viimeisenä päivänä ennen Ylläkselle lähtöä haettua rungon Polelta. Pikainen kasaus ja uusi punainen enskatykki oli ajovalmis!

Evolink 158 XL

Evolink on osoittautunut loistavaksi pyöräksi parkissa ja myös polkuja ajaessa. Uusi 2021 Lyrik Ultimate 180mm joustolla on paras haarukka, jonka olen tähän mennessä omistanut. Se tukee hyvin jouston keskialueella, mutta saan silti kovassa menossa käyttöön koko joustomatkan. Erittäin hyvin on RockShox tuunannut tämän uuden mallin ilmajousta. Seuraavassa kirjoituksessa lisää siitä mihin olen tällä 158:lla pystynyt ja mitä Staminalle tapahtuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s