Aloittelin pyöräilyharrastukseni 100mm joustavalla, 70 asteen keulakulmalla varustetulla hiilikuiturunkoisella XC täpärillä (juttuja löytyy tuolta blogin historiasta). Olihan se (pienten speksailujen ja päivittelyjen jälkeen) todella kevyt pyörä ja hyvä polkea, mutta toisaalta erittäin vaikea hallittava teknisessä maastossa. Ei tarvinnut kovin korkeaa juurta olla edessä yhtäaikaa pienen tasapainovirheen kanssa ja kuski meinasi olla jatkamassa matkaa tangon yli. Vaikka aikanaan hommasin tuon pyörän rinnalle Canyonin All Mountain pyörän ja myöhemmin korvasin ne molemmat Pole Evolink 110:llä oli kuitenkin ajamiseni lähtökohta aina enemmän kestävyysurheilussa huolimatta tykästymisestäni hieman teknisempään maastoon. Treenasin aina enemmän kuntoa kuin itse ajamista eikä noiden pyörien vaihtuminen tuonut juuri muutosta harjoitteluun. Nyt olen kevään ajanut Pole Stamina 140:stä, jonka mukanaan tuoma itsevarmuus on saanut minut opettelemaan jotain ihan uutta!

Stamina 140:sessä on suorastaan ällistyttänyt pyörän erittäin hyvä poljettavuus. Aikanaan en lopulta tykännyt Canyonin AM pyörästä, koska en saanut perästä oikein koskaan mielestä. Jos se oli hyvä polkea, oli jousitus karkea ja kova. Jos taas jousitus oli kivan tuntuinen, pyörä niiaili liikaa sekä polkiessa että hitaassa teknisessä ajossa. Stamina on tässä suhteessa ihan eri maailmasta. Viime kesän suosikki Taiga onkin saanut kevään aikana jäädä kerta toisensa jälkeen varastoon ja matkaan olen lähtenyt Staminalla. Lähistöllä oleva tekninen polkureitti vie avokallioille, jossa on yhdessä kohtaa melko iso pystysuora droppi. Olen aina ennen kiertänyt tämän kohdan, mutta nyt ensimmäistä kertaa Staminalla ajaessa aloin katsomaan sitä uusin silmin. Itseasiassa, tuohan olisi ihan ajettavissa…

En siis aiemmin ollut pieniä kevennyksiä lukuunottamatta kaikkien näiden vuosien aikana ajanut oikeastaan minkäänlaisia hyppyjä tai droppeja. Vain sellaisia, jotka pystyy ajamaan suoraan läpi hitaasti ja ottamaan iskun haarukalla vastaan (eikä eturatas nappaa dropin reunaan kiinni). Stamina tuntuu pyörältä, joka ottaa vastaan ihan mitä tarjoaa, joten päätin opetella ajamaan sen dropin!

Tähän on tietysti sama kaava paras kuin kaikkeen muuhunkin opetteluun eli ensin katsotaan Youtubea ja sitten tehdään toistoja, toistoja, toistoja. Päätin rakentaa etupihalle rampin, jota pystyy hiljalleen korottamaan. Korona-ajan takia oltiin kaikki kotona ja käytinkin ahkerasti lapsityövoimaa hyödyksi kuvaamaan harjoituksia, jotta pystyin sitten jälkikäteen analysoimaan suoritusta slomo-videolta. Tuubistakin löytyy kyllä aika kirjavaa ohjetta droppien ajamiseen. Polen geometrialla parhaalta tavalta tuntui pitää painopiste mahdollisimman lähellä pyörän keskiötä, neutraalissa asennossa. Vähitellen rampin kärki nousi, tein päivässä kolme kertaa kymmenen suorituksen sarjan ja vain neljän päivän kuluttua aloittamisesta kävin ajamassa sen kalliolla olevan dropin!

Kuulosti ehkä liian hyvältä…? Tietysti ensimmäinen suoritus siinä dropissa jännitti melkoisesti ja olo oli hieman jäykkä. Lähestyin droppia ja yritin pitää perusasiat mielessä: paino alas lähestyessä, pumppaus alas, paino vähän taakse, kyynärpäät ylhäällä, kädet suorina, hyvin menee… ja sitten olisi jonkun äänen päässä pitänyt huutaa: ”ÄLÄ KOSKE JARRUUN”. Niin, alas tullessa pienessä paniikissa ihan vähän yritin ottaa vauhtia pois jarrulla -> boom! Noh, keräilin luut sammaleesta ja uusi yritys! Seuraava menikin jo kunnialla läpi!

Tämän jälkeen harjoittelin lisää, ostin tätä varten ensimmäisen ikinä omistamani Fullface kypärän ja kuulin lähimaastoon rakennetuista dropeista. Kävin ne tarkistamassa ja täytyy sanoa, että ensimmäisellä kerralla tuntui näistä dropeista isompi melko mahdottomalta minulle ajaa. Kotipihassa ajettujen toistojen myötä itsevarmuus kasvoi, pyörä tuntui hyvältä, aloin jo testailemaan tarkoituksella erilaisia alastuloja, voimakkaammin etupyörälle, hieman takapyörälle jne. Tähän mennessä harjoittelun alkamisesta oli kulunut pari viikkoa. Lopulta päädyin ”kuvausryhmän” kanssa noille dropeille ja fiilis oli mahtava!!

Yhdelläkään aikaisemmalla pyörälläni en olisi tähän uskaltanut ryhtyä. Stamina käyttäytyy niin rauhallisesti ja tukevasti kaikissa tilanteissa, että siihen on helppo luottaa. Hankin pyörään vielä leveämmät enduro-kiekot ja renkaat, mutta näistä enemmän seuraavassa kirjoituksessa. Tänä kesänä aion oppia lisää uusia pyöränkäsittelytaitoja, hallita dropit ja hypyt paremmin sekä vierailla paikallisessa bikeparkissa ensimmäistä kertaa ikinä!