Pole Stamina 140 rungosta kasaantui lopulta huikean hieno pyörä. Keulana on 140mm joustava RockShox Pike RCT3, vaihteet XX1 Eagle AXS, kammet RaceFace Next SL G5 170mm ja jarruina luotetut, tunnokkaat SRAM Guide Ultimatet. Ensimmäiset muutamat lenkit ajoin vielä nastarenkailla, mutta jäiden sulaessa poluilta vaihdoin alle Michelinin Wild AM + Force AM parin. Alkuun iskarin säädön kanssa sai pelata jonkin verran säilyttääkseen tietynlaisen pintaherkkyyden pitäen samalla ajettavuuden jämäkkänä. Muutamien säätölenkkien jälkeen pyörä alkaa olla kovassa iskussa ja kuskikin jo tottuneempi sen käytökseen. Kuva lenkiltä, jossa kiipeiltiin Muuratsalon mäkiä ja laskettiin rymistellen alas, Stamina oli elementissään molempiin suuntiin. Kuski yrittää piilotella XC-spandexia enduroshortsien alle… 🙂

Tästä tulee nyt pitkä kirjoitus pakostakin, joten yrittäkää jaksaa! Aikoinaan omistin yhtäaikaa 100mm joustavan XC-täpärin ja Canyonin 140mm joustavan trailipyörän. Lopulta noista kahdesta laitteesta yleisessä maastoajossa tuo XC-pyörä oli sittenkin kykenevämpi. Se oli melko horjakka alamäkeen, mutta parempi nousija ja huomattavasti parempi poljettava tasaisilla poluilla sekä teillä. Canyonin perä oli vaikea säätää jämäkäksi ja tietyissä tilanteissa se ”lullasi” kuin vanhat jenkkiautot. Näiden jälkeen täpäriksi vaihtui Pole Evolink 110, josta blogissa löytyy useampikin kertomus. Evolink oli tukeva alamäkeen, mutta silti tarpeeksi jämäkkä nousuihin ja korvasi käytännössä molemmat, sekä XC-täpärin että Canyonin trailipyörän. Polen julkaistua Stamina 140:sen se alkoi välittömästi kiinnostamaan ja oli tehtävä päätös Evolinkin vaihdosta. Tilausnappia tuli painettua.

Hieman tietysti alkoi sitten mietityttämään tuo aiempi kokemus Canyonin 140 joustavasta pyörästä. Vaikka kuinka kehutaan uusien iskareiden toimivuutta pidempijoustoisissa pyörissä, niin onko se kuitenkin aina jonkinlainen kompromissi poljettavuuden suhteen? Niiaako pyörä liikaa hitaassa maastoajossa ja onko 64 (!!!) asteen keulakulma jo liian loiva näppärään käsittelyyn?

Pyörän kasaaminen itsessään meni ongelmitta (vanha takajarruletku oli liian lyhyt XL kokoiseen Staminaan ja piti tilata uusi, tämä hidasti hiukan kasaamista), mutta vanha eturattaani ei sopinutkaan Staminaan. Linkuston alin nivel on hyvin lähellä eturatasta ja käyttämäni 28T ratas vei ketjun sellaiseen linjaan, jossa se osui jo niveleen. Käytännössä siis pienin mahdollinen ratas Staminaan on 30T.

Kun pyörä oli ensimmäisen kerran ajokunnossa, aloitin tietysti sagin säätämisellä. Tämä asettui jonkinlaisen säätelysession jälkeen noin 30 prosenttiin. Sitten vaan ajamaan. Ensimmäisenä on pakko hehkuttaa kuinka käsittämättömän jämäkkä Stamina on. Se ei jousta sivusuunnassa yhtään ylimääräistä. Tunne on erikoinen, tämä on Evolinkkiinkin verrattuna todella jäykkä. Mulla on vielä alumiinisia jäykemmät hiilarikiekot, joten fiilis on kuin ratakiskolla ajaisi. Erittäin tehokasta polkemisen näkökulmasta. Toinen selkeästi huomattava ja poljettavuuteen vaikuttava asia on Polen linkuston erittäin hyvä anti-squat ominaisuus. Perä ei niiaa turhia polkiessa. Tästä olin erittäin positiivisesti yllättynyt, koska se hälvensi pelkoani tuon lisääntyneen jouston suhteen. En oikeastaan edes kaipaa iskarin nousuasentoa vaan ajan jatkuvasti auki-asennossa.

Säätöajojen aikana päädyin kuitenkin vielä jämäköittämään perää nostamalla painetta sagin säädön jälkeisestä 130psi:stä 145:een ja lisäämällä hieman reboundia sekä ylä- että alapäähän ja jäykentämällä compress suuntaa. Cane Creekin DB tarjoaa mahdollisuuden säätää kaikkia neljää eli HSC, HSR, LSC ja LSR. Tätä ennen tuntui, että hieman liian helposti pyörä ”upposi” ja kampi osui melko helposti maahan.

Näiden säätöjen jälkeen olikin edessä ensimmäinen ”tulikoe” Muuratsalon vaativissa maastoissa. Tällä lenkillä alkoi jo saada todellista kuvaa pyörän kyvykkyydestä. Samalla minulla oli mukana testissä myös RockShoxin Reverb AXS dropperi, joka tulikin todella tarpeeseen jyrkissä teknisissä laskuissa. Pääsin ylös teknisiä nousuja, laskin alas ennenkokemattomalla varmuudella ja sain useita ”pääsin läpi ajamalla”-kokemuksia. Tämä pyörä todella syö epätasaisuudet ja sen vakaus on huikeaa vauhdin kasvaessa. Toisaalta taas hitaissa teknisissä kivikoissa sitä pystyy hyppyyttämään, tasapainoilemaan ja ohjailemaan tarkasti loivasta keulakulmasta huolimatta (tässä varmasti vaikuttaa kyllä tottumus aiempiin Polen pyöriin, joissa oli jo 66 asteen keula, hyppy esim. 71 asteen keulasta 64:ään voisi vaatia enemmän tottumista).

Kaikki huolenaiheet pyörän ympärillä ovat karisseet ja muuttuneet hymyksi. Tämä todella tuntuu olevan se, ”do it all”, kaikkeen kykenevä maastopyörä!

Loppuun vielä kuvia kasauksesta ja valmiista pyörästä: