Speksaaja is back!

Vuosi vierähti yllättävän nopeasti edellisestä kirjoituksesta blogiin. Pyöräilyrintamalla on ollut melko hiljaista speksaamisen näkökulmasta. Pyörät ovat palvelleet tarkoitustaan ja pitkälti on menty vaan polkien muun oheistoiminnan jäädessä taustalle satunnaisia huoltotoimenpiteitä lukuunottamatta. Tämä on ollut speksaajalle erikoinen aikakausi. Harrastukseen on uponnut kohtuuttoman vähän rahaa :). Juoksuakin on tullut heräteltyä pitkästä aikaa ja polvi on kestänyt toistaiseksi hyvin. Tässä syksyn alkaessa muistin taas myyneeni läskin edellisen hiilarihaarukan eteenpäin ja Evolink lipsui sateiden kastelemilla poluilla huutaen lisää pitoa. Oli aika herätä horroksesta ja tarttua tiukasti Googlesta kiinni!

Hommasin aidon “kiinankuidun” aikanaan Mondraker Panzer läskiin. Haarukka kustansi ~150USD + tullit ja sen toimitti Miracle Bikes. Käytössä se oli minulla pari vuotta ja kesti minun ajot ihan mainiosti. Panzerin emäputki on kuitenkin vain 100mm ja Pole Taigan taas 140mm. Halusin nostaa stemmiä ylöspäin 10mm eikä Panzeria varten sahatun haarukan ohjainputkessa enää ollut varaa. Taigassa minulla on muutenkin vielä 40mm raiser tanko. Ajoasento on siis huomattavasti Panzerin vastaavaa pystympi. Myin jo keväällä tämän “kiinankuidun” kaverille ja päätin hommata tulevaksi talveksi uuden. Kesähän meni joustokeulalla ajaessa. Tarjontaa tutkiessa tuli nopeasti vastaan, ettei sopivia keuloja lopulta ollut kovin montaa.

Speksit piti olla suunnilleen seuraavat:
– Axle to crown pituus 481-490 eli lähellä Bluton mittaa sagi huomioiden
– 15×150 läpiakseli
– Paino noin 600g (tietysti kevyempi kuin edellinen)
– 51mm offset

Vaikka lähes kaikki kuitutuotteet taidetaan valmistaa siellä samassa suunnassa, päätin hommata tällä kertaa “merkkihaarukan”. Useampi tuote jäi pois niiden ollessa liian lyhyiä. Moni haarukka on vain 468 mm axle to crown (mm. Borealis, joka olisi kyllä ollut kevyt). Salsan Makwa ja Bearpaw (jälkimmäisessä on etutelineen kiinnityspaikat) osuivat muuten kohdilleen, mutta painoksi oli ilmoitettu 720g enkä saanut edes kysymällä selvyyttä onko kyse pelkän haarukan painosta vai onko akseli jo tuossa mukana. Sarmalla on Hoboy niminen haarukka, jota saa kahdessa pituudessa 470 mm tai 491 mm. Sarma vaikuttaa ihan hyvin suunnitellulta ja tilaa renkaalle on todella hyvin (150 mm). Kyselin valmistajalta toimituksesta ja jotenkin vain jäi tästä hieman epävarma olo enkä painanut tilaa nappia. Lisäksi löytyy useita joustohaarukan rakenteella valmistettuja kiinteitä haarukoita, mutta näiden paino karkaa turhan korkeaksi. Surffatessa osuin sitten yhtäkkiä Bontrager Haru Pro haarukkaan. Se täytti kaikki speksit ja yllättäen onnistuin metsästämään sellaisen kotimaasta, Oulun Pyörä-Suvalasta. Hetken kuluttua haarukka olikin jo kädessä!

Bontrager Haru Pro
Bontrager Haru Pro
Bontrager Haru Pro
Bontrager Haru Pro

Bontragerin haarukka on erittäin laadukkaan oloinen ja siinä on hieno, integroitu jarruletkun reititys. Hiilarissa itsessään on kolot nippusiteitä varten ja letku kiertää haarukan oikealta puolelta tankoa kohti. Asennus sujui ongelmitta ja pääsin pian jo testaamaan Taigaa jäykässä muodossaan. Joustokeulan jälkeen hiilari toi ajamiseen toivottua tarkuutta ja napakkuutta. Tämä auttaa erityisesti hankalammassa maastossa hitaasti ajaessa. Tietysti alamäissä kovassa vauhdissa joustoa tulee ikävä. Ehkä tämä ohjauksen tarkkuus on kuitenkin enemmän juuri sitä mistä läskiltä kaipaan renkaan ollessa muutenkin jo epätarkempi ajettava. Minusta pyörän maasto-ominaisuudet ovat taas paremmat ilman joustoa. Käytös on ennakoitavampaa ja keula fleksaa vähemmän. Haru Pro on kapeampi kuin aiempi Miraclen keula.

Pole Taiga
Pole Taiga
Pole Taiga
Pole Taiga

Haarukka on suojattu tyylikkäillä teippauksilla ja silti paino jäi lähelle toivottua vaikka ei aivan tuo paketin ilmoitettu lukema pitänyt paikkaansa. Tarkka paino on 612g. Kuvissa näkyy jarruletkun reititys. Ainoa negatiivinen puoli keulassa on, että se kapenee ylöspäin rengastilan ollessa vain 140mm leveä. Tähän pitäisi kuitenkin mahtua myös kuuluisa 2XL. Kesän olen nyt ajanut uusilla 4,8” Addix JumboJimeillä ja olen tykännyt niistä kovasti. Huomattava parannus läskiominaisuuksissa verrattuna 4” versioon ja uusi kumiseos tuntuu olevan märillä pinnoilla pitävämpi renkaan säilyessä kuitenkin rullaavana.

Evolinkissä Contin Racekingit osoittautuivat kuivan kesän jälkeisillä sateilla käytännössä mahdottomiksi ajaa. Pyörän päällä sai taiteilla urakalla ja silti tiukoissa paikoissa tuli virhepisteitä. Kyllästyin tähän nopeasti, maastopyörät on kuitenkin tehty ajettaviksi ja mitä kauemmin olen harrastanut sitä enemmän juuri maastokelpoisuus tuntuu siltä omalta jutulta (jopa painon kustannuksella!). Päätin vaihtaa Evolinkin renkaat markkinoiden rullaavimmista johonkin huomattavasti pitävämpään. Historiassa olen kierrättänyt useita renkaita ja esimerkiksi Maxxis Ardent on ollut luottorengas siellä karkeammassa päässä. Nyt päätin kokeilla jotain uutta.

Huomasin monessa kuvassa Polen Facebook ryhmässä Michelin merkkisiä renkaita. Minulla ei ollut näistä mitään aiempaa kokemusta, joten otin turvallisesti Noblechairs Epic pelituolini kyynärnojista kiinni ja tilasin takarenkaaksi Michelin Force AM sekä eturenkaaksi Michelin Wild AM. Forcen kuvio on selkeästi rullaavampi Wildin ollessa kantikkaampi ja jo melko “enduromainen”. Tykästyin näihin heti ensimmäisen lenkin jälkeen. Pitoa on erittäin hyvin eikä kumit tunnu tästä huolimatta jyräävän asvaltillakaan. Renkaisiin alkoi luottamaan hyvin nopeasti. Muutama lenkki on nyt tullut ajattua ja ainoaksi negatiiviseksi puoleksi voi mainita korkeiden, tiuhassa olevien nappuloiden taipumuksen nostaa tietyn kokoista soraa ilmaan varsin ponnekkaasti. Loistavat renkaat!

Michelin renkaat
Michelin renkaat
Michelin taulukko
Michelin taulukko
Pole Evolink 110
Pole Evolink 110
Pole Evolink 110
Pole Evolink 110
Pole Evolink 110
Pole Evolink 110

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s