Kevät toi, kevät toi… hetkinen, mitäs nyt, ei kai taas?! Ei, tällä kertaa ei ole kyse pyöräkuumeesta. Nyt on järki pelissä mukana :). Talven ajoin PK-koneella, joka oli tiukasti kiinni Tacx Neo trainerissa. Reisijerkkua pyrin hankkimaan näillä välineillä yhdistettynä TrainerRoadin voimaharjoitusohjelmiin ja taisi jotain tulostakin syntyä. Talven PK:t pyörittelin sitten Pole Taigalla ja se oli sangen nautinnollista. Mitä enemmän Taigalla ajoin sitä varmemmaksi mielipiteeni muodostui pyörän geometrian toimivuudesta. Yksinkertaisimmillaan tämä näkyi lukemattomina läpiajettuina pätkinä, joissa edellinen läski tökki ja kaverit siirtyivät tunkkaamaan yrityksistä huolimatta. Miten tämä liittyy Pole Evolink 110:iin?

Huhtikuussa tuli lyhyt, hyvin jäinen jakso, jonka aikana metsät ja polut olivat käytännössä sopivampia luistimille kuin nastattomille läskin renkaille. Ulkoillakseni kaivoin naftaliinista Kuution (eli Cube AMS 100 XC pyöräni), johon olin syksyllä vaihtanut Schwalben IceSpikerit ajamatta sillä kuitenkaan kertaakaan talven aikana. Eikun hop pyörän selkään ja… kulttuurishokki!! Taigalla ajamisen jälkeen tuollainen “perinteisen geometrian” XC pyörä oli suorastaan hirveä ajaa. Se on rauhaton, epävakaa, kiikkerä, maastokyvytön ja ahdas. Pyörä tuntui poukkoilevan polulla ja alamäissä holtittomasti. Oli oikeastaan epäuskoinen fiilis kuinka hankalalta pyörällä ajaminen tuntui. “Pelkäsinkin” hieman Taigaa hankkiessani geometrian olevan niin erilainen, että tuntuma maastoajoon Cubella häviää tyystin. Tietysti tottuisin taas tähän pyörään, olenhan sillä ajanut hyvin teknisissä maastoissa hitaasti ja kovaa, mutta kysymys kuuluukin haluanko oikeasti opetella tälle geometrialle sopivan ajotyylin uudestaan? Koen olevani nopeampi ja varmempi kuski maastossa toisenlaisella pyörällä. Huomasin olevani nyt samassa tilanteessa kuin toukokuussa 2015, jolloin hankin Canyon Spectral CF pyörän (josta luovuin alle vuodessa).

Surffailin läpi kaikki mahdolliset pyörämerkit ja vaikka muutos XC rintamallakin on selkeästi jo tapahtumassa “low, long and slack” suuntaan, niin vasta muutama merkki on saanut pihalle pyöriä uudistetulla geometrialla viime vuosina, esimerkiksi Santa Cruz Tallboy 3 ja Lapierre XR 929 (jonka etukolmio/reach on 20mm pidempi kuin edelllisvuoden mallissa ja keulakulmakin taitaa olla loivempi). Kaikkia löytämiäni edes vähän oikeaan suuntaa olevia pyöriä vaivaa kuitenkin se “29:sin ketteryyden” hakeminen lyhentämällä chainstayta. Pitkä chainstay on ollut eräs eniten tykkäämäni tekijä Taigan geossa ja vaikuttaa pyörän nousukykyyn positiivisesti. Minulle jäi käteen käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi Polen Evolink 110, jota en aikaisemmin edes harkinnut alumiinirungon takia. Voisiko alurunkoisesta pyörästä koota ~10kg Cuben korvaajan? Pystyykö geometria korvaamaan painosakon mukanaan tuomat haitat? Tästä piti ottaa selvää ja pienen järjestelyn jälkeen sain Polelta lainaksi Evolink 110:n heidän trail versiona (tässä on painavammat komponentit kuin XC versiossa). Omani tietysti pyrkisin kasaamaan mahdollisimman kevyeksi.

Ensivaikutelma

Polen liikkeellä Vaajakoskella oli demopyöriä telineissä odottamassa. L-kokoinen Evolink 110 nostettiin alas ja pyörä näytti ensisilmäyksellä erittäin maastokykyiseltä. Se on luonnossa paljon paremman näköinen kuin kuvissa. Pyörä on suorastaan monsteri ja tuntui jo autoa kohti taluttaessa todella tukevalta. Eturengas pyörii kaukana tangon etupuolella. Katolle nostaessa tietysti huomasi, että mistään XC fillarista ei ole kyse tällä kokoonpanolla…

Tämä kuva kertoo jo paljon. Pyörän etukolmio on todella pitkä ja loiva, 66 asteen keulakulma vie 120 joustavaan keulaan yhdistettynä etupyörän kauas eteen. Pyörän sai juuri ja juuri Thulen telineeseen, kun etukiinnikkeen työnsi niin pitkälle kuin se meni eikä siltikään saanut kiristintä renkaan alimpaan kohtaan. Yleissilmäyksellä ja pyörää hipeltäessä päällimmäisenä vaikutelmana hallitsee jämäkkyys ja yleinen tarkoituksenmukaisuus.

Vanha, luotettava kalavaaka pyöräytti tälle laitteelle lukemaksi 14,70kg ilman polkimia. Huhhuh, se on 1,5kg enemmän kuin minun Taiga polkimilla ja talvirenkailla (Bud/Lou combo)! Tämä ei tietenkään johdu vain rungosta. Pyörän painossa tärkeintä on pyörivän massan minimointi. Tätä voi miettiä vaikka sitä kautta, että 10kg pyörään laittaa kaksi täyttä 750ml juomapulloa ja ajaa maastolenkin. Seuraavaksi ottaa pullot pois ja vaihtaa 1,5kg painavammat kiekot ja ajaa saman lenkin. Kumman aika on parempi? 🙂 Merkityksetöntä kokonaispaino ei kuitenkaan ole, koska se vaikuttaa pyörän yleiseen käsiteltävyyteen. Ei siis ole sama asia laihduttaa itse kuin keventää pyörää vaikka mäen päälle nousuun tarkoitetun työn määrä olisikin sama. Akseliväli ilman kuormaa vapaasti mitattuna on massiivinen 129 cm, joka on 14cm pidempi kuin Cubessa. Pakko toistaa pyörän olevan todella, todella pitkä, mutta pystyn satulatolpan kulman ja lyhyen stemmin takia efektiivinen tila ohjaamossa ei juuri perinteisestä poikkea. Kuski vaan sijaitsee “keskemmällä” pyörää. Tästä olen Taigassakin tykännyt, koska pyörä vaikuttaa tasapainoisemmalta.

Ajossa

Säätelin sagin eteen ja taakse alkuksi 25 prosenttiin, koska halusin kokeilla jousitusta jämäkkänä. Keulapumppu reppuun mukaan. Satula keskiöstä samaan korkeuteen kuin Taigassa. XTR polkimet kiinni (muistaakseni 295g) ja nyt sain testattua rungon jäykkyyttä painattamalla kampea ala-asennossaan runkoa kohti. Jousituksen rakenne on todella jäykkä! Lähdin pihasta matkaan ja kiinnitin huomiota heti ensi metreistä kuinka hyvin poljettavalta pyörä tuntuu. Pysähdyin vielä varmistamaan onko iskari auki, koska perä tuntui niin jäykältä vaikka antoi runtua asvaltilla. Oli se. Sitten kohti Keljonkangas – Kinkomaa kivikkopolkuja. Keli oli vaativa, paikoitellen edelleen lunta, toisinaan pehmeää ja päivän sateiden jälkeen vielä erityisen märkää.

Otetaan negatiiviset asiat alta pois. Pyörä on painava isolla P:llä. Tietysti tässä mallissa ja tähän hintaan (4100€) ei kalleinta hipokomponenttia irtoa ja tähtäinkin on ollut kestävämmissä osissa, joten pyörivää massaakin oli selkeästi jaloissa tuntuvasti. Rengastuskin oli kohtuu karkea WTB Breakout 2.3. Pyörästä katosi vauhti ylämäkeen tehokkaasti. Tilannetta vielä pahensi demopyörän minulle liian iso eturatas, useassa kohdassa maastossa pyytelin voimansiirrolta kevyempää pykälää, mutta sitä ei ollut tarjolla. Evolinkin keulan kohottaminen on raskasta. Raskaampaa kuin Taigassa, koska jousitus antaa jonkin verran periksi keulaa kevennettäessä. Pakko myöntää, että ensimmäinen dropin päälle nosto jäi vajaaksi (menin droppia ylöspäin, en tiedä onko sille joku nimi näin päin ajettaessa). Tällä pyörällä pitää opetella sellainen tyyli keulan keventämiseksi, jossa lyhyen chainstayn rungolla pyörähtää selälleen. Tämä ilmiö näkyi käytännössä myös Taigasta Cubeen siirtyessä. Eka vauhdikas jyrkkä töytäisy ylös Cubella meinasi mennä selälleen. Silti Taigaan tottuneenakin Evolinkin keventelyn raskaus yllätti. Pyörän geometria ei ole mitään rakettitiedettä ja eri tekijöiden muutoksilla on vaikutuksia useampaan suuntaan.

Poluille saapuessa keula tuntui kovalta. Päädyin lopulta laskemaan painetta kolme kertaa. Jotenkin mun fysiikalla (190cm ja 69kg tyhjäpainoa) ja ajotyylillä nämä SRAMin keulat pitää ajaa tosi pienellä paineella. Paineen ja reboundin säätämisestä huolimatta en oikein saanut keulaa hyväksi. Noh, omaani laittaisin eri keulan. Perän jousitus tuntui polulla hieman kovalta ja tiettyä herkkyyttä puuttui, joten tiputin iskarin painetta. Sagia oli nyt noin 31 prosenttia ja perään alkoi löytyä herkkyyttä. Silti poljettavuus säilyi hyvänä. Erittäin positiivinen fiilis. Perän jousitus toimii jotenkin erityisen smoothisti, tunnetta on hieman vaikea selittää. Kiinnitin jatkuvasti huomiota siihen kuinka pyörä ei notkunut ylös-alas eikä sivuttain keskiön tienoilta voimakkaastikaan polkiessa. Pyörän pituudesta en havainnut mitään haittaa tutuilla poluilla. Jousitus ei kyykkäillyt putkelle noustessa ja kampien alla riitti hyvin tilaa.

Vaikka tuosta demopyörän SRAM Reba keulasta en saanut mieleistäni, niin muuten etupään geometria oli juuri sitä mitä odotinkin. Tällä pyörällä voi päästää päin pahoja paikkoja huoletta, tasapainoisesti satulasta tai hieman keventäen. Jatkuvat painon eteen-taakse siirrot voi unohtaa ja keskittyä polkemaan. Pyörä syö isotkin dropit ja vastaan tulevat kivet eleettömästi. Poluilla rungon jäykkyys ja tasapainoisuus tuntuu vain korostuvan. Teknisiltä tuntuvat polut tasoittuvat helpommin poljettaviksi. Ero Cuben maastokykyisyyteen on huima, OTB:tä ei tarvitse Evolinkillä pelätä. Märät kivikot ja juurakot jäivät taakse nopeasti, koska pyörän varmuus antaa itseluottamusta. Ollakseen vain 110 joustava runko tämä tuntuu varmemmalta alla kuin 140 joustava Canyon Spectral CF alamäessä. Perä ei pohjannut missään vaiheessa ja kontrolli etenemiseen on rymistellessä erinomainen. Pyörä ei missään vaiheessa tuntunut heilahtavan tai ottavan kivestä epähallittua kimmoketta. Perän ohjautuvuudessa on jännää “hitautta”, joka heijastuu kuskille varmuutena. Stemmi on niin lyhyt, että omasta ajoasennostani näin emäputken etupuolen :). Tankoa olisi ehkä pitänyt nostaa pykälän…

Yhteenveto

Leo Kokkonen on tehnyt hienoa työtä suunnitellessaan Evolink sarjaa. Pyörän poljettavuus on erinomaisella tasolla, runko on jäykkä perältä tankoon asti ja perän jousitus toimii hienosti ja herkästi (tai ainakin hyvät lähtökohdat on, kun säätäisi vielä lisää). Pyörä on tasapainoinen ja lyhyesti kuvattuna eleetön. Sillä on helppo ajaa siirtymät ja polut, pito ylämäkiin on hyvä, alamäessä tämä pääsee oikeuksiinsa ja lopulta pyörä näyttääkin hyvältä. Toisaalta geometria vaatii uudenlaisen ajotyylin opettelua ja varsinkin keulan keventely voi olla monien mielestä aluksi yllättävänkin vaikeaa. Oma mielipiteeni on, että Polen geometria antaa enemmän kuin ottaa ja tämän pyörän varmuus tekee kuskista harjoittelun jälkeen lopulta paremman maastopyöräilijän. Valmistaja ilmoittaa Evolink 110 TR:n olevan 40% XC ja 60% Trail. Minä sanoisin 20% XC ja 80% Trail. Tämä pätee niin pitkään, kun aletaan vaihtamaan alumiinikomponentit hiilikuituun, kiekot kevyempiin ja renkaat pienempi nappulaisiksi… tämä pyörä alle 12 kiloisena olisi todella rouhea polkujen valloittaja! Suosittelen lämpimästi testaamaan ja muodostamaan oman mielipiteen laitteesta.

Loppusanat

Tämä kokemus jälleen kirkastaa näkemystäni pyörien koeajojen hankaluudesta. Vaikka sain ystävällisesti Polelta lainaan pyörän saadakseni ajaa tutuissa maastoissa ja vieläpä säädin sitä kohtalaisen tarmokkaasti itselleni sopivaksi on lopullista mielikuvaa vaikea muodostaa. Minulle jäi pyörästä kuitenkin jo tämmöisenä erittäin positiivinen fiilis ja seuraavaksi voi käydä jopa niin, että Urkkaava Speksaaja vaihtaa hiilikuiturunkoisen XC-kilpurin alumiinirunkoiseen pyörään! :O Pakko kai se on testata millaisen XC-hirviön tästä pystyy rakentamaan! En haluaisi enää opetella Cubea ajamaan.

Tarkoitus oli liittää tähän vielä video koeajolenkiltä, mutta joku prkl repunnyöri roikkui kameran päällä joka klipissä…