Syöte MTB 6.8.2016 120km

Edellisenä vuonna ei mennyt Syötteellä kaikki ihan putkeen. Olin valmistautunut hyvin, mutta keliolosuhteet veivät voiton miehestä. 120km matka loppui jäätyneenä keskeytykseen 60km kohdalla. Silloin jäi jotain hampaan koloon, parempaan pitäisi pystyä ja 120km selättää. Tänä vuonna valmistautuminen jäi kuitenkin täysin vajaaksi ja lähdin kohti syötettä vielä siinä mielentilassa, että perjantai-iltana vaihdan matkan 120:stä 60:een todella leikiksi pistetyn kesä- ja heinäkuun jälkeen. Yhtään kisaa ei ollut koko kaudelta alla ja katselin Garminin kalenterista, että jotain muuta kuin pyöräilyä on tullut tehtyä. Ei oikein ollut ajofiilistä, tarvittavaa kuntoa eikä edes juurikaan ajoa XC pyörällä alla. Ilmoittautuminen oli kuitenkin sisällä ja reissuun lähdettiin hyvällä, yhteensä kahdeksan hengen porukalla. Matkalla mieliala koheni mukavassa seurassa ja illalla jo ajattelin, että kyllähän näin pitkän automatkan jälkeen pitää kuitenkin yrittää ajaa koko rahalla. Kävin 120km lapun hakemassa.

Aamulla pienellä lämmittelyllä jalka tuntui erittäin kevyeltä ja sää oli loistava! Syötteen päältä mökiltä lähtöä kohti ajaessa odotti upea näkymä, huipun alle painuneet sumupilvet, joiden päältä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Aurinko lämmitti alhaallakin kivasti jo lähtökarsinassa. Liikkeelle lähdin rauhallisesti. Tiesin entuudestaan reitistä, että rynnimiselle ei ole tarvetta, ohi pääsee Pikku-Syötteelle noustessa, jos jalka vaan oikenee. Ekoissa ylämäissäkin reidet tuntui toimivan vaikka sykkeet näyttikin ihan mitä sattuu. Legendaarinen pitkoslasku Pikku-Syötteen päältä sujui tällä kertaa hidastelematta, kiitos kuivan kelin. 17km huollolle ajoin ryhmässä, jonka katsoin menevän liian kovaa, että jaksaisin toisenkin kierroksen vielä ajaa. Jättäydyin siitä ja lähdin omaa vauhtia Pumppaamon läpi. Lopulta yllättävän paljon ajoin jo ekalla kiepillä yksin. 30km oli takana, kun ensimmäisen kerran tuntui etureisissä, että on edes vähän polkenu. Tässä kohtaa olikin jyrkät rykäsyt harjun rappunousulle. Raput nousi suht kevyesti ja tämäkin lupasi hyvää tulevalle koitokselle.

Speksaaja ekana kuvassa. Kuvaaja Markus Miettunen
Speksaaja ekana kuvassa. Kuvaaja Markus Miettunen

Harjun päällä himmailin ja laskin sykkeitä PK-tasolle yrittäen silti pitää vauhtia edes vähän yllä. Katselin Syöte MTB reitin upeita maisemia ja keskityin omaan suoritukseen. Taakse ilmestyi satunnaisia kuskeja, jotka päästin ohi ja välillä tuli selkä edellä vastaan joku, josta pääsin ongelmitta ohi. Ajaminen oli tässä suhteessa helppoa. Keli oli jo melko kuuma ja yritin nauttia nestettä tasaisesti. Repussa oli urheilujuoman ja Vitargon sekoitusta. Tästä huolimatta noin 50km tienoilla alkoi oikea etureisi nykiä ikävästi ja otin ekan kerran huollolta suolaa. Se alkoi hieman oksettamaan, mutta reisi tuli yllättävän nopeasti kuntoon. Ekalla kiekalla ajoin ylös helpohkosti useamman jyrkän mäen, jotka oli viime vuonna vielä menny just ja just runnomalla. Loppunousussakin jalkauduin vain kahdesti. Kerran kivikossa ja kerran mutalällissä. Ylhäällä aikaa oli tuhrattu 4:15 ja jalat tuntui yllättävän hyviltä. Rakon vaihto, suklaata, sipsiä ja toiselle kierrokselle.

Harjulla. Kuvaaja Tarja Kivirinta.
Harjulla. Kuvaaja Tarja Kivirinta.

Toinen kierros alkoi osuudella, jota ensimmäisellä ei ajettu. Maalipisteeltä koukattiin jyrkästi vasempaan, teknisen kivikon jälkeen alas paahdettiin laskettelurinnettä pitkin. Sitten vielä kohtuu pitkät pitkokset, joissa oli korkeuseroja. Jalka vei Pikku-Syötteen päälle vielä kevyesti ja tässä kohtaa ohitin yhden läskipyöräkuskin ja näin yhden selän. Sen jälkeen ajoinkin yksin lähes 45 km. Tämä kilpailu käytäisiinkin vain minun ja itseni välillä. Suoritus kääntyi noin 85km jälkeen henkiselle puolelle. Huomasin vilkuilevani kelloa ja miettiväni liikaa miltä tuntuu. Reidet pyöritti vielä ihan hyvin ja ihmettelin itsekseni mitä oikein huolehdin. Piti vaan keskittyä hienoihin polkuihin ja kauniisiin maisemiin. Välillä vauhtia oli 8km/h pehmeäpohjaisessa juurakossa painiessa ja tuntui, ettei tästä pääse koskaan maaliin asti. Muistutin kuitenkin itseäni, että tulevilla harjuilla on nopeampaa pätkää ja keskari nousee kyllä siellä. Kaikki tuntui menevän hyvin, kunnes 95km tienoilla alkoi närästää. Urkkajuoma + Vitargo yhdistelmä pyrki tehokkaasti takaisin kurkkua kohti eikä suolan nappailu huolloilla juuri auttanut tähän tunteeseen. Kramppien välttämiseksi kuitenkin muutaman kiteen yritin aina napsia. Alkoi melkoinen tasapainoilu, että sai sisään energiaa. Vettä kului paljon enemmän kuin olin ajatellut, välillä nyrhin patukan kulmaa, tauoilta rusinaa, banaania, mutta silti tuntui, että huonosti meni mikään alas saati sitten toi uutta energiaa.

110km kohdalla yleisfiilis alkoi olla voitolla, mutta vatsan ongelmat kostautui loppua kohti, kuten arvelinkin, ja energiat alkoi olla finaalissa ennen toista loppunousua. Pakotin vielä geelin alas ja alkoi viimeisten viiden kilometrin taistelu. Ekan kierroksen hienosti ylös poljetut mäet vaikutti kaukaiselta saavutukselta ja jalkauduin tunkkaamaan useamman kerran jyrkissä kohdissa. Kroppa oli kankea, kämmenet kipeät (rakoilla), ojentajat jumissa, alaselkää särki… mutta jokaisen pätkän punnersin ylös jotenkin ja aina hyppäsin pyörälle, kun se oli vähänkin mahdollista. Poljin mäkiä ylös niin pitkälle kuin se oli suinkin mahdollista. Mutaiseksi pehmentyneen mäen työnsin asvaltille ja siitä alkavan polkuosuuden alussa päätin ajaa maaliin asti. Tämä onnistuikin ja fiilis oli erittäin korkealla, kun maalikaari ilmestyi näkyviin! Jalat toimi lopun yllättävän hyvin ja maaliin tulin kohtuullisen hyvävointisena ajassa 9:10:10.

Mapei housut! Kuvaaja Tarja Kivirinta
Mapei housut! Kuvaaja Tarja Kivirinta

Isot kiitokset mökkiporukalle maalialueella kannustamisesta. Oli mahtava fiilis!! Kiitokset järjestäjille hyvin merkatusta radasta ja muutenkin sujuvasta kilpailusta upeissa maisemissa! Reissusta jäi erittäin hyvä fiilis ja joka puolelta kipeä kroppa.

Tässä vielä edellisen vuoden kokemukset:
https://msuomal.wordpress.com/2015/08/03/syote-mtb-2015-upea-kokemus-ja-oppia/

2 kommenttia artikkeliin ”Syöte MTB 6.8.2016 120km

  1. Terve! En ole pitkään aikaan WordPressissä pyörinyt, mutta tänä iltana tuli mieleen, että käynpä lukemassa mitä sinulle kuuluu.

    Tämä siis tulee yli kuukauden myöhässä, mutta paljon onnea tuon 120km pätkän loppuun viemisestä. Ei missään nimessä vähättelemisen arvoinen suoritus!

    Mielenkiintoista muuten, että kerroit lähteneesi kisoihin sillä asenteella, että ihan leikillä tässä, kattellaan nyt, mitä tulee. Olen tässä kuluneina kuukausina miettinyt paljon urheilun psykologiaa ja lukenut monien SM-tason kestävyysurheilijoiden raportaaseja, ja yksi silmiin pistänyt asia on se, että monia huippusuorituksia ja personal bestejä yhdistää juuri tuollainen ”hällä väliä”-asenne ennen kisoja. Esimerkiksi Alisa Vainio juoksi uskomattoman 2:25 maratonsuorituksensa valmentajaltaan salaa, lähinnä hauskanpito mielessään. Myös omissa skabailuissani olen pannut merkille, että parhaat suoritukset tulevat yleensä kuin puskista stressittömän ja strukturoimattoman harjoittelujakson päätteeksi.

    Eli tiedä häntä – ehkä onkin parempi ottaa rennosti ja tehdä, mitä huvittaa, sen sijaan, että puurtaisi otsa rutussa tiukkojen treeniohjelmien ja tavoitteiden kanssa, varsinkin näin amatööriurheilijana. Tämä siis täysin omaa mutua vailla mitään tutkimustiedollista perustaa. 😛

    Sitä piti vielä kysyä, että mitä tapahtui Canyon Spectralille AKA Mustille? Ajoit kisan Kuutiolla, eikä pyörää näy enää sivustosi yläpalkissa. Myitkö sen pois? Kysyn, koska harkitsen itsekin paraikaa pitkäjoustoiseni myyntiä.

    Tykkää

  2. Moikka! Kesti vastauksessakin :). Musti lähti uuteen kotiin jo alkukeväästä. En oikein kuitenkaan löytänyt sille tarpeeksi käyttöä. Tutuilla poluilla Kuutio tuntui nopeammalta vaihtoehdolta enkä innostunutkaan lähtemään rymistelemään rajummille alamäkireiteille. Niitä on kuitenkin vähän tarjolla ja pitäisi asiakseen lähteä niitä ajamaan. Sinällään tuo pitkäjoustoinen pyörä ei ollut virhehankinta, että sen avulla opin rohkeammaksi maastokuskiksi. Uskon kehittyneeni viime kaudesta teknisessä ajossa, koska Spectralin tuoma varmuus tarttui kuskiin ja sitä kautta myös Cubella ajaminen on helpottunut.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s