Polkupyörän hankinta ei ole helppoa. Lopulta ostamasi tuotteen vahvuudet ja heikkoudet paljastuvat vasta kunnollisessa käytössä. Onneksi pyörät koostuvat komponenteista, joilla voi tiettyjä asioita muokata matkan varrella. Lisäksi erilaisilla säädöillä pystyy vaikuttamaan ajoasentoon ja pyörän käytökseen. Pyörän luonnetta ei kuitenkaan täysin voi muuttaa; 160mm joustavasta rungosta ei XC-tykkiä saa rakennettua. Ratkaisevaan rooliin jää rungon geometria ja ominaisuudet. Panzer on hyvä runko, mutta vuoden sillä ajaneena minulle oli muodostunut selkeä lista vaatimuksista millainen minulle täydellisen läskipyörän pitäisi olla. Seuraavia kohtia Panzerissa halusin parantaa:

• Panzerin mitoitusta korkeampi keskiö
• Jäykempi runko
• Tilaa leveimmillekin renkaille
• Fiksusti reititetyt vaijerit ja letkut
• Vielä maastokykyisempi

Pidän Mondrakerin Forward Geometry suunnittelusta ja pitkään mietinkin eläisinkö vain Panzerin pienten vajausten kanssa. Markkinoilla kuitenkaan ei tuntunut olevan mitään, joka täyttäisi perusvaatimuksistanikaan juuri yhtään:

• Pitkä reach (keskiön ja emäputken vertikaalisten viivojen välimatka)
• Loiva keulakulma
• Matala standover (rungon ylemmän putken korkeus maasta)

Pyörän rungon geometria ei pääpiirteittäin ole mitään teoreettista ydinfysiikkaa vaan kohtuu helposti järjellä pääteltävissä olevaa käytäntöä. Trendejä ja uusia standardeja syntyy nyt vauhdilla, mutta pyöräteollisuudessa muutokset tapahtuvat ainakin osittain hitaasti. Läskipyörien runkogeometrioita tuijottaessa jäi sellainen fiilis, että suurin osa valmistajista oli kaivanut hyllyltä sen 100mm joustavan 29” XC jäykkäperän mitat ja leventäneet haarukoita läskin renkaita varten. Tuttu ja turvallinen konsepti. Kuution puutteisiin kypsyneenä valitsin alunperin muista poikkeavan Panzerin. Täpärien nykyisessä kehityksessä on menty joissain tapauksissa mielestäni omituisia teitä, kuten vaikkapa jännästi suosioon nousseen Pivotin kanssa. Runko on kyllä ulkoisesti äkkiä katsottuna hienon näköinen, mutta suunnittelu on ollut varmaan jotenkin tämmöistä: “Tehdäänpä perus XC geometrian pohjalta hieman maastouskottavampi pyörä. Mitähän tarvitaan? Keula, loivennetaan kulmaa ja vaihdetaan 100mm haarukka 120:seen. Äh, akseliväli kasvoi ja tanko nousi korkeammalle. Reach on tosi lyhyt. Ei se varmaan haittaa, mutta nyt se ei ole enää yhtä ketterä, kun on nuo isot 29 tuuman renkaatkin. Dammit, lyhennetään akseliväliä hiomalla turhat pois takahaarukan pituudesta. Satulaputki saa jäädä samaan kulmaan, ei jaksa muuttaa. Akseliväli lyheni, nyt on taas ketterä. Tällä mennään. Hyvä tulee.” Mitä tästä seuraa käytännössä tuloksena? Pyörä, jossa on ahdas ohjaamo, kuski näyttää siltä kuin istuisi riukukakkaamassa takarenkaan päällä, pyörä on vakaa kuin kuula kuperalla pinnalla, ylämäkeen ajaminen on tuskaa, kun keula kevenee ja pyörä päätyy sen seurauksena polulta metsään vaikka kuinka siirtelisi spacereita stemmin alta, koska kuski pyrkii tehokkaasti pyörähtämään takarenkaan yli alamäkeen. Kuka sanoi, että pyörän on pakko olla “ketterä”? Pienten esteiden yli ajetaan, nopein reitti on suoraan ja kun este on liian iso ylitettäväksi vähemmänkin ketterä pyörä pystyy sen kiertämään. Pitkän akselivälin tuomat edut ajavat mielestäni haittojen edelle. Pitkä reach ja lyhyt stemmi jakavat kuskin painon keskemmälle renkaita ja tekee ajamisesta erilaisissa tilanteissa sekä tasapainoisempaa että tukevampaa. Pitkä chainstay pitää keulan maassa ylämäkeen ajettaessa. Pyörän pitää suoriutua tasaisen johdonmukaisesti alamäkeen, ylämäkeen ja tasaisella. Ainakin tämmöiselle sunnuntaikuskille se tuo varmuutta.

Panzerin keskiö on liian alhaalla. Pienemmillä kumeilla, esim. 4” Jumbo Jimeillä 175:set kammet viuhtovat tasaisellakin ihan liian lähellä maata. Maastossa ajamisesta muodostuu jatkuvaa temppuilua kampiosumia vältellessä. Tämä ongelma tietysti korostuu pitkällä akselivälillä, joka Mondrakerin Forward Geometryn mukaan rakennetussa pyörässä on. Ihan kuin olisi jotain unohtunut suunnittelussa.

Panzerin runko on liian löysä. Minulta ei mitään huippu-watteja jaloista irtoa, mutta silti ihan peruspolkemisessa näki kuinka keskiö heiluu puolelta toiselle kampikiertojen rytmissä. Panzerista puuttuu alemman takahaarukan (chainstay) keskiön päästä poikittaistuki. Putkia on noilta kohti myös kavennettu rankasti (että renkaat mahtuisivat paremmin) ja se tekee niistä alttiimpia sivuttaisille voimille. Osa polkijan voimasta menee rungon vääntämiseen eikä takapyörälle. Ajossakin runko joustaa ja välillä leveämmille renkailla käy sivunappulat turhan lähellä putkia.

Q-factor osaltaan rajoittaa renkaiden leveyttä. Käyttämilläni RF:n Next SL kammilla Q-factor on 223mm. Panzerin runkoon mahtui vielä ihan ok Bud & Lou combo, mutta vain jos ajat 1x systeemillä. Etuvaihtaja ei enää mahtunut mukaan. 2XL ei enää mahtuisi.

Panzerissa on menty valtavirtaa vaijereiden/letkujen reitityksen suhteen ja niitä on sullottu kauniisti rungon sisään menemään pyörän takaosaan. Ne kuitenkin pullahtavat hieman hölmösti pihalle keskiön etupuolelta, pyörähtävät kaaren keskiön alta takapuolelle ja jatkavat sekä jarrulle että vaihtajalle chainstayn alapintaa pitkin (näin muuten myös Kuutiossa, joka on vieläpä täpäri). Tämä on mielestäni todella kökkö reititys, koska varsinkin matalalla kulkevassa Panzerissa nuo kohdat ovat helposti alttiita tarttumaan risuihin ja muuhun kasvustoon. Läskillä kun ei aina poluilla pysytä. Useamman kerran jouduin noita nykimään ja teippailemaan kiinni. Integroidut vaijerit/letkut ovat muutenkin ärsyttäviä huoltaa.

Panzerin maastokyvyt eivät ole matalaa keskiötä huomioimatta ollenkaan huonot. Pyörällä on hyvä tasapaino, keula ei ole liian pysty ja ohjaamossa on hyvin tilaa. Kaikista jyrkimmissä teknisissä nousuissa on pidon kanssa pientä hakemista vaikka epämukavuusasentoon satulan kärkeen mahtuu hyvin polkemaan. Matalasta keulasta huolimatta toisinaan meinaa keventyä etupää liikaa tai vastaavasti pito hävitä takaa. Kovemmassa vauhdissa Panzer on pituutensa takia vakaa, mutta runko voisi olla tukevampi.

Monta juttua pitäisi siis ottaa huomioon minulle täydellisen läskin suunnittelussa. Olin aika varma, ettei tämmöistä pyörää tule löytymään, kunnes bongasin fillarifoorumilta ketjun Jyväskyläläisen Polen ideasta läskipyöräksi. Polen Taiga lähti tilaukseen runkosettinä heti keskusteltuani asiasta suunnittelijan itsensä kanssa. Pitkä odotus alkoi ja se päättyi pari viikkoa sitten rungon hakuun liikkeestä. Sitten vaan rakentamaan!

Tämä näyttäisi täyttävän käytännössä kaikki vaatimukseni, ainakin paperilla:

Takahaarukassa on tilaa ja tarvittavaa jäykkyyttä, katsotaan miten toimii käytännössä: