Seitsemän Veljestä XCM 2015

Tähtisadeajon hiekkatiereitin jälkeen nakkikeittoa syödessä juteltiin pöydässä, että Hyvinkäällä olisi seuraavana viikonloppuna vielä XCM kisa. Reitti on kuulemma tekninen. Tekniset maastot sopii minulle noita tiereittejä paremmin ja vielä yhden kisan ottaminen kalenteriin näin yhtäkkiä alkoikin kuulostamaan hyvältä ajatuksena. Samana iltana päättyi ennakkoilmoittautuminen, joten pakkohan se oli pistää nimi listaan. Viikkoa myöhemmin sitten istuttiin taas pöydän ympärillä nakkikeittoa syömässä ja takana oli teknisin kisareitti, jolle olen tähän mennessä eksynyt.

Kyselin ennakkoon reitin vuonna 2014 ajaneelta tutulta, että mitä olisi odotettavissa. Hän mainitsi muutamat lähistön polut, jotka kannattaa käydä ajamassa harjoitukseksi. Tiesin näiden olevan pahimpia juurakkoja ja kivikkoja alueella. Tämä jo ennakoi melkoista jumppaamista. Sitten luin muutaman blogin tuosta 2014 kisasta ja tuntuma reitin vaativuudesta vahvistui. Jukka Vastarannalta oli rengas puhjennut, Kusti Kittilä oli ajanut ohi, mutta renkaan vaihdon jälkeen Vastaranta oli vielä saavuttanut ja kuitannut ohi Kittilästä. Tämän täytyi tarkoittaa, että aika hitaita osuuksia reitillä oli, koska Kittilän tasoinen kuski ei ollut renkaanvaihdon aikana saanut tarpeeksi pitkää kaulaa. Lisäksi Olli Miettinen oli kaatunut kisassa neljä, viisi kertaa (hänen blogi kannattaa lukea).

Kisaa lähdin sitten ajamaan testimielessä juuri haarukan tuunauksesta tulleella Kuutiolla. Kyllähän nyt XC marathon kisa pitää XC pyörällä ajaa. Noh, jälkikäteen ajatellen olisi Musti ollut parempi vaihtoehto mun taidoilla. Foxin Stage3 tuning teki kyllä Kuution 100mm haarukasta erittäin hyvän juurakkoajoon ja tuntuma polkuun on loistava. Sillä pystyy nyt ajamaan kevytkin kuski kovemmilla paineilla menettämättä alkuherkkyyttä. Pyörä toimi kisan ajan hienosti. Ainoastaan vaihtamisessa oli pientä viivettä toisinaan. Pitänee vaihtaa vaihdevaijeri ja kuoret, ettei vaan jumita mistään.

Kisa starttasi ensin 5km alkukierrokselle, jossa saatiin porukka jonoon. Ensin pätkä asvalttia, sitten koukkaus latupohjalle ja ensimmäisille polkupätkille. Alkukiri ei sujunut kovin mallikkaasti ja sykkeet pääsi hyökkäämään alussa melko korkealle. Silti en hyvää asemaa saanut polulle lähtemään. Alkukierroksen loppuosassa oli tosi mahtava juurakkopolku. Pienen hiekkatieosuuden jälkeen puikattiin oikealle metsään Seitsemän Veljeksen reitille. Tästä alkoi 28km kierros, jota ajettiin kaksi kertaa. Heti alkuun oli tekninen nousu, jossa jono pomppasi tunkkaamaan. Yritin polkemalle eteenpäin, mutta pakko jonossa oli jalkautua. Maastoahan en ollut kertaakaan nähnyt ja kyllä tuo heti tekniseltä vaikutti.

Ensimmäisen kierros meni enemmän tai vähemmän jonossa tai jonkun peesissä ajaessa. Sen verran olen nyyppä tässä kisatouhussa, että jonossa ajaminen tekee omasta suorituksesta hermostuneemman. Välillä tuli kämmäiltyä helpoissakin kohdissa eikä omaa ajorytmiä meinannut löytyä vaikka jätin edellä olevaan pidemmänkin välin. Kerran pitkoksilla osui tanko puuhun ja lähdin kohti suota. Sain kuitenkin jalan alle enkä kaatunut. Yhdessä kivikossa meinasi usko loppua ja nostin vaan pyörän sivuun, että jono pääsi jatkamaan. Hommaa ei auttanut yhtään, että neste ei tuntunut imeytyvän ollenkaan vaan jäi vatsaan loiskumaan. Jalat tuntui heikoilta ja se tietysti vaikeutti välillä hervottoman tekniseksi muodostuneella reitillä etenemistä. Jo 15km jälkeen tuntui siltä, että enhän mä näin jaksa ajaa tätä loppuun asti. Tästä tulikin ensimmäinen kisa, jossa pysähdyin huoltopisteelle. Söin ensimmäisellä huoltopisteellä suolakurkkua, geeliä ja join vettä. Ehkä tämä auttoi ja puolentoista tunnin puurtamisen jälkeen alkoi elimistö toimimaan ja hiljalleen palasi voimaa jalkoihin.

Seitsemän Veljestä XCM juurakkoa

Reitillä oli useampi sellainen paikka, jossa minun oli pakko jalkautua taluttamaan tai kantamaan pyörää. Yksi jyrkkä nousu mentiin ylös pyörä olalla. Välissä oli todella teknisiä laskuja kivikon ja juurakon seassa, joissa olisi ollut dropperilla varustettu pitkäjoustoinen ja loivan ohjauskulman pyörä paikallaan. Ai niin, mutku se olikin kotona. Usein vielä tämmöisessä laskussa oli polussa jyrkkä mutka (täynnä juuria), johon muutenkin jo keula alhaalla oli vaikea enää pyörää temppuilla kääntymään. Reitillä oli paikoittain yllättävän märkää vaikka ei ollutkaan satanut lähipäivinä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen pysähdyin vielä mussuttamaan suolakurkkua ja jatkoin sitten kohti toista kierrosta. Hiekkatiellä ohitin yhden ja lähdin polkuosuudelle yksin. Pääsin sen ensimmäisen teknisen mäen kohtuu helposti ylös asti polkemalla nyt, kun ei ollut enää jonoa. Muutenkin koko toista kierrosta oli huomattavasti helpompi ajaa. Löysin oman rytmin, jalat tuntui toimivan ja lopulta jalkauduin koko kierroksella vain kuusi kertaa. Kuulin kisan aivan uskomattomalla ajalla 3:10:30 voittaneen Henri Ojalan jalkautuneen neljä kertaa. Kokonaisuudessa toinen kierros oli huomattavasti ensimmäistä nopeampi. Ohitinkin tieosuuksilla useamman tutun näköisen kaverin, joiden selkä oli ekalla kierroksella hävinnyt. Ensimmäisen kierroksen nestevaikeudet näkyy hyvin sykekäyrässä ensimmäisen puolentoistan tunnin aikana, lopussa ajoin kuitenkin kovempaa ja jalat tuntui loppukirissä vahvemmilta kuin 10km kohdalla:

Sykekäyrä

Kokonaisuudessa reitti oli erittäin monipuolinen, kivikkoa ja isoja juuria, mutta toisaalta kallioita, nopeitakin polkuja ja latupohjaa. Nousua ei lopulta ollut kovin paljon, yhteensä 824 metriä. Aikaa kului 4:41:25 hurjalla 13km/h keskinopeudella. Jos nyt oikein tuloksia tulkitsin, niin täysmatkalle lähti yhteensä 69 kuskia, joista maaliin tuli 45 eli 65%. Tämäkin kertoo reitin rankkuudesta sekä kalustolle että kuskille. Hieno kisa ja taas opittiin uutta!!

Yksi kommentti artikkeliin ”Seitsemän Veljestä XCM 2015

  1. Allekirjoitan kyllä täysin tuon, että ekalla kierroksella jonossa ajaminen on tällaisessa maastossa erittäin hankalaa. Itseltäkin meinasi ajoittain usko loppua, kun tuntui, ettei osaa enää maastossa ajaa ollenkaan. Vasta ensimmäisen kierroksen lopussa ajofiilis löytyi uudelleen ja toinen kierros menikin paljon leppoisammin.

    Se jotenkin sotkee oman ajon, kun seurailee edessä menevää selkää ja alkaa automaattisesti seuraamaan sitä jopa niille väärille linjoille. Eikä toisaalta ehdi välttämättä reagoida edessä olevaan maastoon tarpeeksi nopeasti.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s