Suuret kiitokset järjestäjille! Syöte MTB on ehdottomasti tähän mennessä paras maastopyöräilytapahtuma, johon olen osallistunut. Syötteen ympäristö tarjosi mahtavat maastot nopeaan single track ajoon, teknisiin osuuksiin ja ennen kaikkea minimaalisiin tiepätkiin. Tällä reitillä ne vähäiset tieosuudet tuntuivatkin ihan tervetulleilta mahdollistaen pienen rentoutumisen ja paikan geelin nauttimiseen. Reitti oli merkitty hyvin ja se teki ajamisesta sujuvaa. Tapahtumassa oli hieno, rento fiilis, joka näkyi myös ajoseurassa. Porukka oli mukavaa ja yhdessä pidettiin huolta, että jokainen sai ajaa omaa ajoaan. Aion pistää nimen listaan seuraavalle vuodelle heti ilmoittautumisen alkaessa. Matkaan ajokiksi valitsin rymistelypyöräni Canyon Spectral CF:n. Lähdin hakemaan extreme kokemusta 120km matkalla, mutta ihan putkeen oma suoritus ei mennyt.

Otetaan nyt se negatiivinen asia eli lopputulos tähän alkuun. Vaikka järjestelyt, reitti ja ajoseura oli huippua ei kaikkiin kokonaisuuden tekijöihin voi aina vaikuttaa. Yksi näistä on Suomen kesä. Elokuun ensimmäisenä päivänä Syötteellä oli noin 11 astetta lämmintä ja vettä satoi aamusta alkaen. Keliähän ei saa muutettua, joten se taklataan varustautumalla oikein. Tämän kuitenkin feilasin kunnolla. Mukana ei ollut kaikkia tarpeellisia kamppeita, kuten kengänsuojat, vaihtokäsineet, sadetta hylkivä takki jne. Kastuin jo lähtökarsinassa ja kylmä oli ensimmäisen kerran kilometrin ajon jälkeen. Poluilla tilanne parani jonkin verran, mutta yhdessä isossa lammikossa kastuin aivan läpimäräksi kengistä kypärään. Tästä eteenpäin noin 5km jälkeen palelti jo melkoisesti. Taistelin siinä ajaessa pään sisällä, että lähdenkö toiselle kierrokselle. 10km välein mieli muuttui aina suuntaan tai toiseen, mutta edes loppunousun sykkeet eivät lämmittäneet enää yhtään, varpaat, kädet ja ylävartalo jäässä lopetin leikin kesken ekan kiekan jälkeen. Jalat vaikutti vielä jaksavan ihan hyvin, mutta jatkaminen ei tuntunut enää millään mittarilla järkevältä. Lopputulos DNF ja ekan kiekan väliaika 4:26:43.

Reitti omin silmin

Syöte MTB reitti on kuvattu tapahtuman sivulla hyvin. Reitti oli suunniteltu alusta alkaen onnistuneesti. Lähdöstä ajettiin lyhyt tiepätkä, jolla saatiin porukka mukavasti jonoon. Ensimmäiselle polkupätkälle käännyttiin jo viiden minuutin ajon jälkeen. Tässä tuli pientä ruuhkaa, mutta taluttamiseksi ei mennyt. Polulta putkahdettiin hetkeksi asvaltille ylämäkeen, tässä pääsi edelle niistä, jotka ekalla polulla tuntuivat hitaammilta. Sitten mentiin polkua pitkin Pikku-Syötteen hiekkatienousuun. Tässä oli seuraava mahdollisuus ohittaa hitaampia. Pikku-Syötteen päältä alkoi vauhdikas lasku ja polkuosuus, jossa pääsi jo mukavasti omaa vauhtia. Pitkoksilla vähän hidasteltiin, mutta kun baana seuraavan kerran aukesi pystyi taas ohittamaan. Parikymmentä minuuttia ajettu ja olin jo hyvin omanvauhtisessa polkuseurassa. Loistavaa!

Reitin eri vaiheet jäi näin ensimmäisellä kerralla ajettaessa hieman pimentoon. Vaikka polut tässä alkuvaiheessa ei mitään järjettömän teknisiä olletkaan, niin ajamiseen sai kyllä keskittyä täysillä. Reitti oli kohtuullisen märkä vallitsevassa säätilassa ja juurakoita sai kytätä tarkasti. Jopa hyvin kosteutta imevä kangasmaasto oli muuttunut edellä menneiden renkaissa osittain mutavelliksi. Tämä teki ajamisesta kyllä raskaampaa, mutta ei sinällään haitannut. Tässä vaiheessa olin vielä hakemassa sitä 120km suoritusta, joten himmailin vauhdista ja sykkeistä sopivasti pois. Suunnitelma oli ajaa eka kierros alle 4:30 ja toinen noin 5:00. Mieleen jäi linja, jossa oli lyhyiä, mutta jyrkkiä nousurykäisyjä sekä pumppaamoksi kutsuttu pätkä, jossa pääsi jyrkästi “aaltoilevaa” maastoa pitkän pätkän eteenpäin polkematta ollenkaan pelkästään painonsiirrolla.

Muutama lyhyt hiekkatiepätkä reitille mahtui hyvin, sain vedettyä geelit, joiden hylsyt sulloin paidan taskuihin. Roskausalueita ei ollut ja luonnonpuistoon ei roskia saa jättää. Joku näppärämpi tapa geelin käyttöön täytyy keksiä. Seuraava hyvin mieleenpainunut jakso oli nousu eräälle harjulle. Ensin tultiin muutamaan todella jyrkkään lyhyeen nousuun, jossa näkyikin jo taluttavia selkiä. Sitkutin ne Mustin mummovaihteella (28 edessä 42 takana) ylös ja pitoakin riitti. Siinä pääsi muutamasta kanssakuskista edelle. Nämä nousut on niitä, joissa ei kyllä juuri polkemalla työntäjää nopeudessa voita ja energiaa ainakin kuluu mukavasti. Viimeisen nousun jälkeen tultiin harjun kapeaan päähän, jossa olikin portaat. Pyörä kantoon, leuka rintaan ja ylös mars! Kun portaista oli kaksi kolmasosaa noustu alkoi tuntua siltä, että nyt voisi vaikka antaa takaa tulevalle tietä. Kurkkasin taakse, mutta portaiden alapäässä takana tullut kaveri olikin jäänyt. Rankkaa oli siis muillakin. Loput portaat ylös ja hengenvedon jälkeen matka jatkui upeaa polkua harjun päällä. Portaissa tuli reitin maksimisykkeet. Satuin kuvaankin, onneksi silhuettityyppisessä kuvassa ei tuskainen ilme näy niin selvästi…

Reitti jatkui pääosin nopeahkosti ajettavana (tosin märkyys hieman hidasti läpi reitin). Välissä polulle oli ajettu kovikkeeksi soraa, joka paransi rullaavuutta mukavasti ja kevensi jalkaa. Tätä oli kuulemma viety reitille talvella ahkiolla. Matkalla oli useita pitkospuusettejä, mutta niitä oli oikeastaan kiva ajaa. Kerran yhdessä mutkassa pitkos jousti alta ja takapyörä tipahti. Jouduin irrottamaan klossit ja ottamaan suopursusta tukea. Muita kommelluksia ei oikeastaan sattunut paitsi yhdessä kohtaa reitti meni kahden puun välistä niin kapeassa kohdassa, että Mustin 780:sen tangon molemmat päät nappasi kiinni ja maalissa huomasin molempien tulppien hävinneen. Edellä ajanut kaveri pysäytyi tuossa kohdassa, jos oikein kuulin ohi mennessä, niin hänellä oli 800:nen tanko :).

Reitin loppuosassa tultiin hieman teknisempää, hiljalleen nousevaa polkusettiä kohti loppunousua. Tällä osuudella ajoin muutamasta kuskista edelle, yksi heistä oli mökkikaveri, jonka selkä hävisi jo alkumetreillä näkyvistä. Ajettin hetki yhtä matkaa. Tältä osuudelta tultiin ilmeisesti hyväkuntoiselle latupohjalle, josta loppunousu alkoi. Tässä oli helppo ajaa ja tasoittelin sykkeitä olettaen pahempaa olevan tulossa. Sitten siirryttiinkin nousun polkuosuuksille ja vaikka tuon pitkän mäen nousukulmat eivät keskiarvona ole hurjia oli yksittäiset pätkät melko tuskaisia. Välillä kuitenkin tuon viiden kilometrin aikana sai höllättyä ja laskettuakin jonkin matkaa. Joitain teknisempiä polkupätkiäkin siihen mahtui ja kivikkoinen nousu. Yksi mäkiosuus oli niin liejussa, että takapyörän kuvio täyttyi eikä pitoa enää löytynyt. Oli pakko luovuttaa ja taluttaa. Tästä latautui hieman ja hiekkatieosuudelle saavuttaessa pääsinkin ohi selästä, joka oli ilmestynyt näkyviin nousun puolivälissä. Lyhyt polkupätkä ja nousu maalialueelle. Nousumetrejä Polar V800 kerrytti barometrilla 1080m ja laskua 870m. Lähtö oli Iso-Syötteen juurella ja maali huipulla.

“Syötehenki”

Syötä MTB:ssä oli mahtava tunnelma ajaa! Porukka jutteli reitillä mukavia ja oli iloisia säästä huolimatta. Ajan omat kisani oikeastaan aina starttaamalla kevyen tasavauhtisesti ja kirimällä nopeutta tuntemusten sekä reitin pituuden mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ohitan reitillä usein paljon enemmän kuin minua ohitetaan. Syöteellä jonkun taakse saapuessani kuului aina ystävällisesti “Haluatko ohi?” tai “Mene vaan, jos jalka kulkee”. Teknisillä pätkillä ajovirheitä tehneet vetivät pyörän nopeasti syrjään, että ajavat pääsi ohi. Toisaalta myös annettiin tilaa tulla takaisin polulle. Olin nostanut pyörän tieltä siellä pitkoksilla takapyörän tippumisen takia, jolloin takaa tullut pysähtyi ja vinkkasi jatkamaan matkaa. Turha pingottaminen loisti poissaolollaan. Muutaman kerran kyselin takana olevalta ohimenohaluja, mutta he tyytyivät peesaamaan. Oli mukava ajaa!

Kalusto ja mies

Canyon Spectral CF toimi reitillä hyvin. Pyörä oli yllättäen taas maalissa melko mutainen. Voimansiirto alkoi rahisemaan ja pitämään rutinaa liejuisella reitillä jo noin 5km kohdalla, mutta SRAMin 1×11 vaihtoi loppuun asti täysin moitteetta. Jousitus toimi hyvin, olen erittäin tyytyväinen sen säätöihin ja tuntumaan tällä hetkellä. Reitti ei lopulta ole mitenkään huiman tekninen, mutta tykkäsin kuitenkin ajaa sitä AM pyörällä. Vain yksi lasku oli hieman teknisempi ja sisälsi pari droppia, mutta se oli sitäkin mukavampi Mustilla ajaa. Kuvittelin kangasmaaston olevan hieman vähemmän mutainen ja lähdin Ardent Race setillä matkaan. Märän kelin High Roller II + Ardert olisi ollut kuitenkin parempi vaihtoehto vaikka nuo Ardent Racet yllätti kyllä positiivisesti. Vain muutaman kerran toivoi renkailta enemmän.

Hiilaritankkaus oli onnistunut ja energiaa riitti hyvin. Jalat olivat tietysti sopivasti väsyneet, mutta ei hapottanut pahasti. Edellytykset toisen kierroksen ajamiseen oli jalkojen puolesta hyvät, valitettavasti oman huonon varustautumisen takia se jäi nyt väliin. Ihmettelin miten jotkut tulivat maalialueelle lyhythihaisissa ja lyhyillä ajohousuilla, mutta yksilöllisiähän nämä jutut ovat. Olen aina ollut viluinen. Neste imeytyi hyvin ja sitä oli mennyt kohtuu paljon huolimatta viileästä säästä. Reppua olisi pitänyt täydentää. Jälkikäteen mietin erilaisia skenaarioita vaihtovaatteista (mökki oli lähellä) jne, mutta heti kisan jälkeen mökin saunassa väristessä tajusin tehneeni oikean ratkaisun.

Ensi vuonna uudestaan, tästä oppineena ja paremmin varustautuneena 120km tauluun! Loppuun vielä kuva alueen seuraeläimistä.