Kuten viimeksi kirjoitin lähdin ensikertalaisena ajamaan Tahko MTB tapahtumaa Canyon Spectral CF pyörällä. Olin kuullut paljon juttuja Tahkon reitin teknisyydestä, joten 150/140 joustava all mountain pyörä vaikutti hyvältä vaihtoehdolta.

Pyörä suoriutuikin reitistä läpi kunnialla ja toimi teknisesti erittäin hyvin. Kuski vastasi reissun vastoinkäymisistä. Tämän vuoden Tahko oli paikoitellen todella mutainen ja kostea. Lähtöaamuna tehty päätös vaihtaa keventelyn tuloksena hommattu Mavic Crossmax SL + Pulse 2,1″ yhdistelmä takaisin Crossmax XL + Ardert 2,4” comboon osoittautui kullan arvoiseksi. Kokonaisuutena Tahko oli ihan mukava kokemus, mutta käytin alussa tarkoituksella sanaa “tapahtuma”…

Tahkolle saavuttiin kaverin kanssa hyvissä ajoin perjantaina iltapäivästä ennen kuutta. Paikalla oli jo paljon jengiä ja erilaiset toimijat olivat pystyttäneet alueelle esittely- ja myyntitelttoja. Monet pyörämerkit tarjosivat koeajomahdollisuutta ja ajoinkin ensimmäiset metrini fatbikella. Ilmoittautuminen oli hoidettu hyvin eikä ainakaan tuohon aikaa ollut liikaa jonoa. Illalla syötiin pastaa ja nautiskeltiin meiningistä. En löytäny mitään ostettavaa vaikka tarjolla oli kaikenlaista.

Keventelyprojektin jälkeen lopulta sitten kaikki 239g (:P) kevyempi Musti oli aamulla valmiina lähtöön 9:15 ryhmän kärkipäästä. Strategiana oli saada hyvä lähtö sopivan nopeaan porukkaan, jossa pääsisi ajamaan kohtuu lähelle omaa vauhtia alusta alkaen. Välissä oli kuitenkin 15 min rako edelliseen ryhmään. Lähtölaskennan aikana soi komeasti Carmina Burana ja fiilis oli korkealla. Startti ja kisaajat liikkeelle suoraan kohti ensimmäistä asvalttinousua!

Sitten ajeltiinkin käytännössä 17,5km lähinnä teitä pitkin. En oikeastaan ollut kunnolla tietoinen tästä etukäteen. Hieman raskaampi 27,5:nen karkealla rengastuksella ei välttämättä ole parhaimmillaan katuja ajettaessa. Huomasi selkeästi, että porukka päästi ohi XC pyörillä. Cane Creekin iskari oli mulla kiipimisasennossa koko matkan. Pyrin pitämään rasituksen kohtalaisena, ettei heti alussa tulis vedettyä reisiä hapoille. Huomasin kuitenkin, että asema letkassa huononee tulevia polkusettejä ajatellen, jos liikaa himmailee. Lopulta tulikin ajettua tämä pätkä jo VK2 alueella.

17,5km katupätkän päättymisen jälkeen käännyttiin metsään ekalle single trackille. Ajattelin mielenkiintoisen homman alkavan nyt tästä, mutta siinä pysähdyttiinkin heti jonoon Kinahmi 1:sen alkuun ja hypättiin taluttamaan. Tosiaan ainoa, mitä tietä huhkimalla sai hankittua oli oma jonotusnumero talutusmäkeen. Kinahmin jälkeen jatkui polkua, mutta eteneminen oli jonon purkautumisen takia takkuista. Tällä pätkällä olisi ollut ihan kivoja polkuja, mutta melko helpoissakin kohdissa talutettiin ja muutama todella hienon näköinen lasku meni tasapainotellessa pyörän päällä kävelyvauhtia suuren osan taluttaessa. Ohittaminen oli käytännössä mahdotonta, muutaman kerran pääsin leveämmässä alamäessä pari kuskia kuittaamaan.

Seuraavat noin 20 kilometriä vuoroteltiin teillä ja poluilla. Poluilla oli sen verran ruuhkaa, että omassa rytmissä ei juuri päässyt ajamaan. Hitaampien ohittaminen oli mahdollista vain tieosuuksilla, joilla yleensä olen tottunut palauttelemaan hieman. Nyt nekin piti ajaa kovilla sykkeillä, että pääsi edelle siitä porukasta, jonka tiesi olevan taas seuraavalla polkuosuudella hitaampia. Tämäkin on kuitenkin kohtuu vaikeaa, kun tietä pitkin kaikki kuskit on aika nopeita. Tässä vaiheessa oli Tahkon teknisyydestä hieman huono kuva. Ratkaisut tuntui tapahtuvan tieajossa. Joku toinenkin mäki (oisko ollu Kinahmi 2:nen) sitten jonossa taluteltiin ylös. Minä en ymmärrä miksi tuollaisia tukoksia pitää pyöräilyreitille pistää. En usko, että kovin moni Suomessa pystyy nuo ylös ajamaan. Aivan turhaan meno pysähtyy ja uusi jono pääsee syntymään.

Loppua kohti reitti tuntui paranevan. Osittain tämä johtui siitä, että tieosuuksilla olevissa mäissä olin siirtynyt letkassa eteenpäin ja päässyt enemmän samanvauhtiseen porukkaan myös polkuja ajatellen. Tässä vaiheessa Musti näytti kyntensä. Spectralin geometria ja pitkä jousto toimivan aivan mahtavasti hieman vauhdikkaammissa laskuissa huolimatta järjettömästä mutavellistä. Välillä High Roller II:sen kuviokin täyttyi ja pyörä meinasi puskea väkisin metsään, mutta sain sen taisteltua taas uralle. Spectralin uskaltaa puskea märkään juurakkoon, kivikkoon ja mutalammikoihin, koska se yksinkertaisesti haluaa mennä kaikesta yli. Perä piti mudassa ja liukkaissa jyrkissä nousuissa järjettömän hyvin Ardentilla. Tällä osuudella ohitin monta jalkautunutta kanssapolkijaa juuri loistavan pidon takia. Ajaminen tuntui mahtavalta!

Viimeisessä pitkässä nousussa El Grandessa väänsin iskarin ylämäkiasentoon ja lähdin sitkuttamaan pienellä vaihteella. Ylämäkeä sitten riittikin, vasemmalle kääntyvän tiukan mutkan kohdalla meinasi usko loppua ja hyppäsin taluttamaan ehkä 10 metriksi. Hyppäsin pyörän päälle ja alkoi hieman loivempi kohta, jossa pääsin palautumaan niin paljon, että poljin koko loppu rinteen ylös. Matkalla tuli monta selkää vastaan ennen huipulla odottavaa rinteen lakea. Tästä alkoi mahtavat mäet laskettelurinnettä alas kiemurrellen. Musti oli elementissään! Muiden ympärillä nojatessaan rinteen jyrkentyessä taakse ja jarruihin, minä laitoin painon keskelle pyörää ja annoin mennä. Pääsin ohi jyrkimmissä kohdissa useasta kuskista, koska renkaisiinkin pystyi luottamaan täysin. Sitten kuitenkin seurasi se nyyppämoka…

Ihmettelin miksi pyörän perä pompotti edellisessä laskussa ja muistin iskarin jääneen nousuasentoon. Ajettiin helppoa kohtaa poikkirinteeseen ja päätin avata iskarin. Keskittyminen herpaantui, oikea käsi ei ollu tangossa ja tietysti rengas osui kiveen ja kaaduin ylärinteen puolelle kyljelleen. Stupid, stupid, stupid. Olis saanu olla siinä nousuasennossa. Keräsin itteni pystyyn, menetin ehkä 10-15 sijaa, mutta pääsiin virtaan mukaan. Jäljellä oleva lasku meni hyvin ihastellessa juosituksen toimintaa. Loppupätkällä kohti maalia poljin vielä niin paljon kuin jaloista lähti.

Maalissa aika 4:03:40 ja sijoitus 215. Väliaikojen sijoitukset 325, 250 ja 215. Tahkosta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Tapahtuma on hyvin järjestetty, matkalla on roska-alueet esim. geelien kuorille, huoltopisteitä on paljon (en käyttänyt yhtäkään), reitti hyvin merkitty, ohjeistukset kunnossa, mahtava live-seuranta ja feedi, josta perhe kotona seurasi kisan edistymistä ja näki maaliintulon. Montaa asiaa on ajateltu (ainoa miinus vajaasta pyörien pesumahdollisuudesta, jonot oli melkoiset), mutta päällimmäiseksi jäi mieleen ettei ajosta päässyt nauttimaan liian suuren osallistujamäärän takia. Lisäksi reitillä oli minusta liikaa tieosuuksia, joiden tuoma hyöty porukan nopeuserojen esiintuomiseksi jäi vähäiseksi turhien talutusnousujen takia. Vielä kun nopeuserot tiellä ei korreloi nopeuteen maastossa. Moni Thunder Burtilla liikkeelle lähteny oli varmasti tiellä nopea, mutta liejumaastossa heikoilla. Uskon, että Spectral olisi ollut reitillä nopeampi, jos kaikki tekniset pätkät olisi päässyt ajamaan suunnilleen omaa vauhtia.

Minusta ei tullut suurta Tahkofania, mutta taidan kuitenkin osallistua seuraavallakin kerralla. Tapahtuma vaan on niin hieno, mutta kilpailuksi melko huono. Matkaksi saatan kuitenkin valita 45km (josta jää pois ne turhat talutusmäet) tai sitten 60km yöajon, joka on varmasti jännä seikkailu! Keventelystä ei ollut paljon hyötyä, kun lopulta matkalla pyörä painoi varmaan 16kg savolaisen maaperän kuorruttamana.